Mitä teemme

Tänne sivulle tulee aina välillä tekstejä ja kuvia hauskoista yhteisistä riennoista jäsenten itsensä kirjoittamina. 

Ainoa kriteeri julkaisemiselle on, että tekstistä / kuvista ei tunnisteta ketään täällä julkisilla sivuilla. 

KUKE retki 15.9.2019 Keravalle 50-luvun musiikkiin.

Sateinen päivä kostutti menoamme konserttipäivään, eikä se menoa haitannut.

Aulan täyttyessä, konsertin alkua odotellessa , huomasin konsertin kuulijoiden ikäryhmän sijoittuvan konserttiaiheen molemmin puolin. Elikä kirjoittajan iän alle ja yli. Oli kiva huomata että kaukokaipuuta  ja hyviä musiikkimuistoja muillakin ajalta, koska salin täydeltä olemme tänne tulleet.

Näyttämö oli kutsuva ja kaunis valojen luodessa eri värejä, pääosin kanervista tehtyyn lavastukseen.

Kello 15 ilman eri kuulutuksia astui lavalle Seppo Hovi valkoinen- ja kaveriksi kultainen harmonikka mestari Jarno Kuusisto kultaisen harmonikan kanssa ja he soittivat alkajaisiksi kaksiäänisesti Säkkijärven polkan joka viritti kuulijat kerralla ajan henkeen.

Seppo Hovi, illan juontajana toivotti tervetulleeksi laulajan Hannu Lehtosen joka vahvalla äänellään tulkitsi

Olavi Virran laulamia kappaleita laidasta toiseen. Heijastus, Sinun silmiesi tähden, Poika varjoisalta kujalta, Amor..amor,Hei mambo, Hopeinen kuu,gvarta ne more..gvarta ne luna…kuin myös

Reino Helismaan ja Topi Kärjen tuttuja lauluja, unohtamatta Tapio Rautavaarankaan tuotantoa.

Välispiikkinä Hovi lausui runoja, kertoi musiikin kehityksestä sota ajan rillumareistä romanttis vaikutteisiin säveliin ja olympialaisista päästiin Rautavaaraan ja keihään kultaan jonka jälkeen laulaja lauloi Kulkuriveljeni Jan, joka toi vedet silmiin ja surullisen ja haikean olon.

Metsäkukkia  , monen häävalssi niihin aikoihin…myös äidin ja isän.

Venetzuela …Harry Belafontekin aikanaan laulanut sai huokaukset katsomosta ja taas muistoissa aikaan menneeseen.

Olkoon näin….Kun mielessäni kuljen muiston hämärään, niin toiveistani parhaat rauenneiksi nään….

Paul Ankan, Put Your Head On My Shoulder Linnanmäellä elokuussa-59…kuinka moni siellä olikaan….

Dianaa  niin odotin, mutta hyvä oli tämäkin.

Tähtisumua kuultiin instrumentti esityksenä, upeaa soitantaa. Monia kauniita lauluja joita kuultiin jäi mainitsematta.

Illan viimeinen tango,   raikuvilla aploodeilla ja seisaaltaan katsomo osoitti suosiotaan ja kiitostaan konsertista.

Muistoni Seppo Hovista ei ole ollut kummoisetkaan, televisiosta joskus kauan sitten, tosin en ennen livenä Hovia nähnytkään, nyt niin innostunut, luonteva, sydämestä tuleva puhe ja aihe, rento ote, aina ennenkin  taitava soittaja, minulle hän oli nyt uusi Seppo Hovi .

Hanuristii , Jarno Kuusisto oli kuin haitari itse, venyvä , notkea, hyvää  ääntä pelistään saava ja muutenkin niin upea.

Laulaja Hannu Lehtonen, taitava tulkitsija, edellisenä yönä vaariksi tullut, luonteva ja kiva katsella ja kuulla, otti kuulijat omakseen kerta kerran jälkeen.

Meitä oli mukana tällä nostalgia retkellä 25 jäsentä.

Kuke järjesti taas onnistuneen retken josta ammennan voimaa pitkäksi aikaa tuleviin päiviin.

Tämä Anjan kertomus/kokemus  sunnuntai iltapäivästä…Kiitos !

10.9 2019 Jokelan Eläkkeensaajat METSÄPIRTILLÄ

Sumuisesta Jokelasta hurautettiin bussilla Metsäpirtille Matti-kuljettajan kyydissä.

PJ. Aarno avasi tilaisuuden toivottamalla kerholaiset sekä luennoitsijat, EKL:stä Anu Kuikan ja Janne Lahtian, tervetulleiksi. Tavanomaisen infon jälkeen pääsivät Anu ja Janne ääneen. Sen verran infosta ikäviä uutisia-meidän "kahden euron tyttö"mme Tarja Pajunen on siirtynyt SOSTEen.

Ja asiaan.

Janne Lahtia kertasi EKL:n toimintaa ja totesi, että EKL täyttää 60 vuotta 2022. Jäseniä liitossa on n.75000, paikallisyhdistyksiä 320 yli 200 kunnan alueella - laajalti toimintaa toiseksi suurimmassa eläkeläisjärjestössä.

Sitten Janne ja Anu vuorotellen kertoivat Elinvoimaa-koulutuksesta ja mielen hyvinvoinnista. Tärkeä asia korostui selvästi - älä jää yksin neljän seinän sisälle.  Hakeudu "porukkaan" oli se sitten mitä tahansa: sauvakävelykaveri,teatteriystävä tms. Paikalliseti ikääntyneille ja ikääntyville perustettu yhdistys jne. Ota kaveri mukaan.

EKL kouluttaa ja opastaa erilaisilla kursseilla kerhojen vetäjiä ja vetäjiksi aikovia esim. Elinvoimaa- koulutus, Hyvän mielen kulttuurikerho, Luotsi-ohjaajakoulutus. Koulutus myös tukee ja opastaa vetäjiä oman kerhon eri kerhojen toimintaan. Totesimme,että oma kerhomme oli ottanut varaslähdön kulttuurikerho KuKen muodossa. KuKe toimii rinnakkain pitempien matkojen kulttuuririentojen kanssa. KuKe pyrähtelee lyhyellä varoitusajalla kohteisiin,bussimatkat pitemmälle suunnitellaan erikseen pitemmällä aikavälillä. Ideana on tarjota jokaiselle jotakin iloa tuottavaa yhdessäoloa.

EKL.n koulutukset ovat osittain maksuttomia. Koulutuskeskus Rajaniemi on toiminut ja toimii koulutuspaikkana. Siellä saa sielukin levätä ja aivot tuulettua tuulen suhinassa ja laineiden liplatusta kuunnellessa tiukan opetuspaketin jälkeen.

Me ihmiset olemme erilaisia erilaisine elämäntilanteinemme, kuten Janne ja Anu antoivat meidän konkreettisesti todeta asian "rivitanssissa." Erilaisuus voi myös yhdistää ihmisiä.

Ohjeita saimme - tässä muutamia, kun en kaikkia ehtinyt kirjoittaa:

         - muista rutiinit

         - pidä yhteyttä läheisiin ja ystäviin

         - opettele uutta

         - jaa tunteita-kuuntele ja tule kuulluksi

         - tarjoa apua ja pyydä apua tarvitessasi, avunpyyntö ei ole häpeä.

Tiivis paketti tärkeitä asioita.

Kyllä me ehdimme välillä syödäkin maistuvaa kalakeitto ja jauhelihakeittoa lisukkeineen. Kiitos Unkan kokeille ja Aarno-autokuskille ja keittiöväelle Metsäpirtillä -Sinikka & kumppanit.

Hyvästelimme luennoitsijat ja joimme kahvit korvapuustien kera. Sitten siirryimme ulos 24 asteen helteeseen. Osa  pelasi Bocciaa, Mölkkyä tai heitteli "uunituoreita" hernepusseja kiitos Anjan. Helteeseen läkähtyneet seurasivat peli-iloa varjossa. 46 henkilöä oli lähtenyt mukaan.

Mukava tapahtuma, paljon jäi mietittävää ja sisäistettävää asiaa myös henkilökohtaisella tasolla.

Kiitos järjestäjille ja Aarnolle makoisista omenoista.

Sihteeri Marke