Tutustu paikkoihin

virtuaalisesti

Nyt kun et saa matkustaa, matkusta virtuaalisesti

Projeck Sherwood 1979

Koronaepidemian takia Gustavelund on valitettavasti suljettu ja niin ikään myös Project Sherwood-näyttely. Tässä edes video niille jotka eivät ehtineet näyttelyssä poiketa. 

Lumivirta on 1963 syntynyt tuusulalainen kuvataiteilija. Valmistunut 2019 taidemaalariksi ja päättötyöaiheena oli työnimeltään Project Sherwood 1979. Aihe kertoo 1970-80 lukujen taitteen nuorisokulttuurista Keravalla ja muualla Suomessa. Se sisältää omia henkilökohtaisia kokemuksia ja muistoja tuolta ajalta ja sen ovat tehneet mahdolliseksi keravalaisilta ja tuusulalaisilta saamat valokuvat sekä vanhat Keski-Uusimaa lehden lehtileikkeet joita taiteilija on  kerännyt neljäkymmentä vuotta. Hän jatkaa työskentelyä edellä mainitun aiheen parissa. Tavoitteena on saada 100 Sherwood teosta tehdyksi vuoteen 2021 mennessä. Seuraava tavoite on jatkaa maalaamista työnimellä Project Skavaböle 1979 oman kylän nuorista samaan aikaan. Taiteilija ottaa vastaan vanhoja valokuvia, vanhoja lehtiä ym. hyödyllistä liittyeen kyseiseen ajankohtaan. Hän työskentelee omarahoitteisesti joten kaikenlainen apu tulevan näyttelypaikan löytämiseksi vuoteen 2021 mennessä olisi enemmän kuin mukava yllätys.  Tutustukaa 

JOKELAN VPK HIRTORIA

LOMAREISSULLE  

360-videot vievät sinut AURINKOMATKOJEN virtuaalimatkalle, jolla koet lomahetket kuin olisit itse jo paikan päällä nauttimassa auringosta. Osallistu Crossnature-tunnille Los Christianosin rantahietikolla, suppaile koko perheen kesken Atlantin aalloilla ja ihastu paikalliseen viinitilaan El Sauzalissa. 

VIERAILE MUSEOISSA VIRTUAALISESTI

MUSEOIDEN AVOIMET SISÄLLÖT

Monet museot sekä kirjastot ja arkistot julkaisevat sisältöjä avoimesti. Avoimet sisällöt ovat verkossa julkaistuja historiallisia valokuvia, esinekuvia, taidekuvia sekä arkisto- ja filmimateriaalia. Ne ovat käytettävissä verkon välityksellä - vaikkapa luokkahuoneesta käsin.  Linkit johtavat museoiden tai muun aineiston kokoajan tai tuottajan sivustolle. 

Nautikaa vierailuista

MUSEOVIRASTO sivuilla voit katsella merkittävien kohteiden tietoja 

Vasemmalla reunalla on valikko, mistä valitset 

  1. Kunnan tai siten kaikista kunnista
  2. Kohteeseen sisältyy, alasvetovalikosta mitä haluat nähdä
  3. Ympäristön luonne tai kaikki vaihto-ehdot.
  4. Sitten painat HAE ja sivulle tulee lista haun tuloksista.

TUTUSTU KANSALLISGALLERIAN AARTEISIIN virtuaalisesti 39 465 osiota

ATENEUM

Ateneumin taidemuseossa on maan vanhin ja laajin taidekokoelma ja vaihtuvia näyttelyitä. Voit vierailla museoissa kuutena päivänä viikossa. Museo on kiinni, kunnes valtioneuvosto suosittaa museoiden avaamista. 

KIASMA

Nykytaiteen museo Kiasma on nykytaiteen koti, jossa näet uutta taidetta, esityksiä ja tapahtumia. Kiasma on kiinni, kunnes valtioneuvosto suosittaa museoiden avaamista. Museo sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa.

SINEBRYCHOFF

Sinebrychoffin taidemuseo on toiminut Bulevardilla vuodesta 1921. Kotimuseon sisäänpääsy on ilmainen. Museo on kiinni, kunnes valtioneuvosto suosittaa museoiden avaamista.

KANSALLISGALLERIA

Kokoelma on valtion omistuksessa olevaa Suomen kansallisomaisuutta. Kansallisgallerian tehtävänä on kokoelmasta huolehtiminen, ylläpito ja kartuttaminen.

VALTION TAIDETEOSTOIMIKUNTA

Valtion taideteostoimikunnan tehtävänä on hankkia taidetta valtion kiinteistöihin ja valtion käytössä oleviin rakennuksiin sekä huolehtia kokoelmansa hoidosta. Valtion taideteostoimikunta toimii Kansallisgallerian yhteydessä.

TUTUSTU MATKAILIJANA ERI MAIHIN

Virtuaalimatkaamista eri maan osiin ja maihin. Nyt meillä on siihen aikaa.